Päijät-Sotessa on käynnistynyt 3. koronarokotus 18 vuotta täyttäneille, 5-6 kuukautta toisesta annoksesta.
Työterveys Wellamo osallistuu sopimuksen tehneiden asiakkaidensa henkilökunnan rokottamiseen. Ajanvarauksen rokotteeseen voi tehdä myös omasta kotikunnasta.
Kolmas rokotusannos on samaa rokotetta, jota henkilö on saanut toisella rokotuskerralla. Käytössä ovat mRNA-rokotteet Biontech-Pfizerin Comirnaty ja Modernan Spikevax.
Voimakkaasti immuunipuutteisille kolmatta annosta suositellaan aiempaan tapaan 2 kuukautta toisen annoksen jälkeen.
Suositus kolmansista annoksista koskee myös alle 30-vuotiaita miehiä, joille kolmantena rokoteannoksena annetaan ainoastaan Biontech-Pfizerin Comirnaty-rokotetta.
Rokotusoikeus ja annosvälin toteutuminen tarkistetaan rokotuspisteellä. Asiointia nopeuttaa, jos sinulla on puhelimessasi tai tulostettuna Omakannan rokotustodistus. Ota mukaan myös henkilöllisyystodistuksesi (myös ajokortti tai Kela-kortti käyvät).
Vuoden 2021 puolella keskitymme sote-henkilöstön korona 3. rokotuksiin.
Vuoden 2022 alusta annamme 3. rokotuksia myös sopimuksen kanssamme tehneiden työnantajien: 3. koronarokotuksia 18 vuotta täyttäneille, 4-6 kuukautta toisesta annoksesta.