Suomalaista palvelua lippu ISO 9001 -laatusertifikaatti
Etusivu

Blogit

Etusivu / Blogit / Työkyky ja vaihdevuodet

Osalle ihmisiä vaihdevuodet voivat olla hyvää ja luovaa aikaa. Lapset ovat lähteneet tai lähdössä kotoa ja aikaa jää keskittyä omiinkin tarpeisiin ja harrastuksiin.

Osalle ihmisistä vaihdevuodet voivat tuoda haasteita työssä jaksamiselle: mm. univaikeuksia, ärtyvyyttä, alavirettä, erilaisia kipuja.

Yksi tyypillisimmistä vaihdevuosioireista on yöhikoilu, joka on omiaan heikentämään unenlaatua ja aiheuttamaan yöheräilyä. Vastaavia unioireita voi tosin ilmetä vaihdevuosissa myös ilman yöhikoilua. Univaikeudet voivat luonnollisesti aiheuttaa päiväväsymystä ja vaikuttaa siten myös keskittymiskykyyn, muistiin ja mielialaan.

Kuumat aallot voivat häiritä työntekoa ja saada olon tuntumaan tukalalta. Asiakastyössä ja esiintymisissä ne voivat aiheuttaa myös vaivaantuneisuuden ja häpeän tunteita.

Monet vaihdevuosi-ikäiset kokevat olevansa aikaisempaa ärtyneempiä ja kiukustuvansa tavallista herkemmin, mikä voi vaikuttaa negatiivisesti työilmapiiriin. Vaihdevuodet voivat olla siis myös työyhteisön, eikä vain yksilön, ongelma. Aiempaa herkempi hermostuminen voi tietysti saada myös kotiväen hämilleen. Hormonien osuutta ei voi kieltää, mutta kuinka paljon mukana voi olla myös halua viimeistään nyt ottaa omaa elämää haltuun: keskittymisen ja huolenpidon siirtymistä muista ihmisistä myös itsen huolenpitoon ja täten myös rajojen vetämiseen. Osa ihmisistä kaipaa muutosta elämäänsä: ”naiset lähtevät kuntosalille ja harrastamaan flamencoa, miehet ostavat moottoripyörän😊”. Aika voi olla haasteellista myös parisuhteen kannalta.

Joillakin vaihdevuosiin liittyy myös nivel- ja lihaskipuja sekä muita kolotuksia. Myös migreeni voi pahentua. Osa oireista liittyy toisiinsa ja oireet voivat muodostaa noidankehän, jossa oireet ylläpitävät toisiaan. Oireita voi kuitenkin esiintyä myös yksittäisinä.

Mikä avuksi?

Kuumia aaltoja voi pyrkiä lievittämään työhuoneen lämpötilaa laskemalla. Myös tuuletin voi helpottaa oloa. Vaatteiden on syytä olla hengittävät ja hiostamattomat. Jotta olo tuntuisi raikkaalta vielä loppupäivästäkin, voi töihin varata vaihtovaatteet.

Jos keskittymiskyky tuntuu heikentyneeltä, kannattaa työssä kiinnittää erityistä huomiota riittävien taukojen pitämiseen. Tauoilla olisi hyvä vähän liikkua ja mahdollisuuksien mukaan hengittää raikasta ilmaakin.

Mahdollisesta väsymyksestä huolimatta liikunta, ulkoilu ja muu terveellisen elämän viettäminen on avuksi omalle ololle.

Kollegoilta voi odottaa ymmärrystä ja myötätuntoa, jos heille on kertonut haasteista oman jaksamisen suhteen.  Ehkä vähempi oireiden piilottelu kohentaa myös omaa mielialaa ja sitä kautta muutoinkin vointia. Myös puolison ja lasten kanssa kannattaa ottaa oma olotila, oireilu ja mahdolliset mielialan vaihtelut puheeksi.

Vaihdevuosioireita voidaan lievittää tehokkaasti hormonikorvaushoidolla. Erityisen tehokas hoito on kuumiin aaltoihin, yöhikoiluun ja unihäiriöihin.  Todettakoon kuitenkin, että muut hoidot eivät valitettavasti auta kaikkia, ja hoidosta hyötyvilläkin teho tahtoo jäädä hormonikorvaushoidon tehoa vähäisemmäksi.

Estrogeeni on myös naisen terveydelle tärkeä hormoni. Estrogeenin vähentyessä lisääntyy naisen riski sairastua masennukseen, verenpaineeseen, kolesterolitasojen nousemiseen, 2-tyypin diabetekseen, sepelvaltimotautiin, osteoporoosiin, dementiaan ja paksusuolisyöpään. Näiden tautien riskiä ajoissa aloitettu hormonikorvaushoito vähentää.

Hankalissa oireissa kannattaa pyrkiä erikoislääkärin vastaanotolle; työterveydessä emme hoida mm. naistentauteihin liittyviä asioita.

Työterveydestä saa keskusteluapua ja tukea tässä(kin) tilanteessa.

Mitä omat vaihdevuodet itselle merkitsevät, selviää vasta siinä vaiheessa, kun tilanne on itselle ajankohtainen. Etukäteen ei ehkä kannata liikaa ennustaa omia mahdollisia oireitaan tai olotilaansa. Elämä on livelähetys ja oma työssä jaksaminen, työkyky ja yleinen olotila selviävät jokaiselle hetki ja tilanne kerrallaan.

Riitta Veijalainen
vastaava työterveyspsykologi