Suomalaista palvelua lippu ISO 9001 -laatusertifikaatti
Etusivu

Blogit

Etusivu / Blogit / Painonhallinta

Etenkin lomakausien jälkeen monet meistä ryhtyvät kiinnittämään enemmän huomiota terveellisiin elintapoihin. Lomalla tuli mahdollisesti syötyä enemmän kuin oli tarkoitus, emme noudattaneet säännöllisiä ruoka-aikoja ja ruoan laatukin oli vähän niin ja näin.

Suurin osa meistä aikuisista tietää, mitä ruokalautaselle tulisi kerätä ja mitä ruoka-aineita olisi hyvä arjessa välttää. Nykypäivänä haasteita syömiseen tuovat kuitenkin erilaiset ohjeet ja neuvot, joita medioissa on runsaasti esillä. Eri lehtien palstoilla olevat ohjeet voivat olla ristiriidassa keskenään; toisessa saatetaan kehottaa syömään jotain sellaista, mitä toisessa kielletään. Yhteistä lehtien kirjoituksissa on se, että niissä usein puhutaan dieeteistä, joilla saadaan mahdollisimman lyhyessä ajassa painoa pois.

Dieetillä, joka tähtää mahdollisimman nopeisiin tuloksiin ja pysyvällä painon pudottamisella on kuitenkin eroa. Pysyvä painon pudottaminen auttaa sekä ehkäisemään elintapasairauksia että jo olemassa olevien sairauksien hoidossa. Usein hiljalleen tapahtuvat muutokset ruokavaliossa ovat lempeämpiä, jolloin muutosten tekeminen on helpompaa ja tehdyistä muutoksista tulee osa arkea.

Seuraavassa joitakin vinkkejä kohti pysyvää painonhallintaa:

1. Säännöllinen ruokarytmi

Painonhallinnan yksi pääperiaatteista on syödä säännöllisesti päivän mittaan. Aamupalan, lounaan ja päivällisen lisäksi olisi tärkeää syödä 1 – 3 pienempää ateriaa. Aamupäivällä aineenvaihdunta on vilkkaimmillaan, joten silloin olisi hyvä syödä reilummin: riittävä ja monipuolinen aamiainen sekä lautasmallin mukainen lounas. Iltapäivällä olisi hyvä syödä välipala, jotta päivällisen koko pysyisi kohtuudessa. Päivällisen jälkeen, ennen nukkumaan menoa, tulisi nauttia kevyt iltapala.

Säännöllinen ruokailurytmi pitää verensokerin tasaisena, ja ehkäisee jatkuvaa napostelua.

2. Kasvisten lisääminen ruokavalioon

Terveellisiä ja vähäenergisiä kasviksia saa Suomesta ympäri vuoden. Eri kasvikset ovat sesongissa eri aikaan vuodesta, jolloin ne ovat myös edullisimmillaan. Kasvisten lisääminen ruokavalioon vähentää

vähemmän terveellisten ruokien määrää lautasella, mikä auttaa pienentämään energian saantia. Lisäksi kasviksissa on paljon suojaravintoaineita, jotka tukevat terveyttä.

3. Monipuolinen ja riittävä syöminen

Moni painoaan pudottava henkilö sortuu siihen, että pyrkii syömään päivän aikana liian vähän, joka kostautuu yleensä illalla. Vaikka olisimme täysin liikkumatta koko päivän, elintoimintomme tarvitsevat tietyn verran energiaa. Jos pyrimme aamupäivän olemaan mahdollisimman vähällä syömisellä, meillä on illalla hallitsematon nälkä, jonka seurauksena annoskoko nousee suureksi, jotta saisimme itsemme kylläiseksi. Liian suuri annoskoko ilmenee usein väsymyksenä, koska elimistömme ei pysty käsittelemään saatua energiamäärää.

Elimistö tarvitsee proteiineja, hiilihydraatteja sekä kasvisperäisiä rasvoja. Monipuolinen ja säännöllinen syöminen kaikista ravintoaineryhmistä auttaa pitämään nälkää loitolla ja pitää elimistön aineenvaihduntaa käynnissä.

4. Hallittu herkuttelu

Painonhallinnan ei tarvitse olla jatkuvaa kituuttamista. Herkkujakin saa syödä, mutta ne eivät usein voi kuulua jokaiseen päivään niiden runsasenergisyyden vuoksi. Voisi olla hyvä merkitä esim. kalenteriin päiviä, jolloin antaa itsensä herkutella ja syödä vapaammin. Tärkeää on kuitenkin palata nopeasti ns. arkipäivien ruokatapoihin, jotta paino pysyy hallinnassa jatkossakin.

Työterveys Wellamossa järjestetään painonhallintaryhmiä, missä käymme läpi painonhallintaan liittyviä asioita syvemmin.

Kehon ja mielen hyvinvointia työkyvyn tueksi -tapahtuma, teemana painonhallinta

13.9.2018 klo 15 – 17 järjestetään Saimaankadun toimipisteessä, Lahdessa maksuton tapahtuma ”Kehon ja mielen hyvinvointia työkyvyn tueksi, jonka teemana on painonhallinta. Tapahtumassa saat vinkkejä painonhallintaan kehoa ja mieltä huomioiden asiantuntijaluennon, kysymysvartin ja toimintapisteessä saadun ohjauksen kautta.

Ilmoittautuminen: info@tyoterveyswellamo.fi

– 50 ensimmäistä mahtuu mukaan

Hanna-Mari Hietamaa
työterveyshoitaja