Suomalaista palvelua lippu ISO 9001 -laatusertifikaatti
Etusivu

Blogit

Etusivu / Blogit / Työhyvinvoinnin lähteillä

Miten voisi lähteä liikkeelle oman elämän hyvinvoinnista huolehtimisessa? Pysähtyminen tämän kysymyksen äärelle voi olla ensimmäinen tärkeä askel. Mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Miten pidän huolta itsestäni ja omasta hyvinvoinnistani? Mitä minulle kuuluu tässä hetkessä?

Oman voinnin kuuleminen vaatii ennen kaikkea pysähtymistä. Kiirehtiminen, suorittaminen, elämän täyttäminen erilaisilla asioilla voivat toimia keinoina työntää pois hankalia asioita tai epämiellyttäviä tunteita. Usein pysähdymme vasta sitten, kun olemme siihen pakotettuja. Keho voi herätellä omilla keinoillaan, uni kaikkoaa tai uupumusoireet voimistuvat niin, ettei kertakaikkisesti jaksa. Toipuminen lähtee liikkeelle usein juuri pysähtymisestä.

Mikä muu voi olla olennaista omasta hyvinvoinnista huolehtimisessa? Aloittaminen, jostain pienestä asiasta liikkeelle lähteminen. Ulos vartiksi, vaikka väsyttäisi. Tiedämme, että ikävistä asioista tulee helposti noidankehä, jossa ne vahvistavat toisiaan. Huonosti nukutun yön jälkeen arkipäivän vastoinkäymiset voivat saada suuria mittasuhteita. Sama ilmiö tapahtuu myönteisten asioiden kanssa; myös ne vahvistavat toisiaan. Hyvä tapa edetä hyvinvoinnista huolehtimisessa on ottaa kiinni yhden elämänalueen yhdestä langanpäästä. Tehdä tässä hetkessä jokin konkreettinen, pieni teko oman elämän puolesta. Pienet ohjausliikkeet kääntävät suurenkin laivan.

Muutosprosesseihin tarvitaan myös riittävän hyvät olosuhteet ja usein ulkopuolista tukea. Tuen ei aina tarvitse olla massiivista tai pitkäkestoista. Lyhytinterventioiden vaikuttavuuteen on viime vuosina kiinnitetty erityistä huomiota, myös ryhmämuotoisiin lyhytinterventioihin. Työterveys Wellamossa on tarjolla ryhmämuotoista tukea uupumus- ja masennusoirehtiville työntekijöille. Ryhmä tarjoaa mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan, mitä omien oireiden taakse voi kätkeytyä. Onko omissa ajattelu- tai toimintatavoissa jotain, joka voi sairastuttaa? Miten elän itseni kanssa? Miten puhun itselleni? Miten voin pitää itsestäni parempaa huolta?

Oman mielen ymmärtäminen on vaativa laji. Kukaan ei pitkäaikaisesti jaksa pelkkää kärsimystä. Kaikki tarvitsemme nähdyksi ja kuulluksi tulemista, kiitosta, kannustusta, tavoitteita ja luottamusta tulevaan. Ryhmän aikana osallistujat asettavat tavoitteita ja etsivät konkreetteja, toteutettavissa olevia askelia niiden suuntaan. Kun suunta on tiedossa, askeleet ovat välineitä jotka pitävät liikkeessä. Eteenpäin vieviä matkakumppaneita ovat kiitollisuus ja myötätunto itseä kohtaan. Ne ovat taitoja, joita voi harjoitella, ei ominaisuuksia joiden kanssa synnytään. Myönteinen vahvistuu, kun se nähdään. Samoin rohkeus on voimavara, joka vain kasvaa käytössä.

Lahdessa 2.10.2017

Satu Veijalainen ja Taru Salonen, työterveyspsykologit